Maataidetta jäljittämässä on ensimmäinen suomenkielinen teos maataiteesta. Käsite syntyi 1960-luvun lopulla Yhdysvalloissa kuvaamaan teoksia, jotka toteutettiin taiteelle perinteisesti tarkoitettujen tilojen ulkopuolella, usein erämaassa tai luonnonmaisemassa. Teokset rakentuivat maasta, ilmasta, vedestä tai vain taiteilijan havainnosta ja näistä tehdyistä käsitteellisistä esityksistä. Kirja johdattaa maataiteesta käytyyn kansainväliseen keskusteluun. Se keskittyy suomalaisessa taiteessa 1970-1990-luvuilla tapahtuneeseen ympäristölliseen käänteeseen. Anne Siirtolan, Lauri Anttilan, Outi Heiskasen ja Pekka Nevalaisen teokset liittävät maataiteen nykytaiteen laajentuneeseen kenttään: keho- ja käsitetaiteeseen, installaatioon, video- ja valokuvataiteeseen. Maataiteen fragmentaariset teokset kuljettavat lukijan ruumista, subjektia, eläintä ja konetta koskeviin kysymyksiin. Väitöstutkimus vastaa näihin Maurice Merleau-Pontyn luonnonontologian ja Jacques Derridan jälkeä ja ajallisuutta koskevan ajattelun tuella.

Hanna Johansson on taidehistorian ja nykytaiteen tutkija Helsingin yliopistosta.

***

"Kansainvälistä maataidetta käsitellessään kirja onnistuu kertomaan kattavasti maataiteen oletetusta instituutiokriittisyydestä, sen häilyvyydestä minimalismin, käsite-, ympäristö-, ja kehotaiteen välimaastossa sekä sen paradoksaalisesta luonteesta: maataideteos koetaan varsin usein teoksesta otetun valokuvan tai muun dokumentin kautta eikä "teoksesta itsestään"." - Teemu Hupli, Helsingin Sanomat