Alvar viettää vanhempiensa kanssa kesää mummolassa, jossa ei ole enää mummoa. Kaikki on hyvin, tai ainakin melkein hyvin, jos ei ota huomioon sitä että mummolasta puuttuu kavereita.

Mutta kun Hilman ja Paavon pakettiauto kaartaa pihaan, alkaa tapahtua...

Lehmät ovat laitumen toisessa päässä. Osa on makuullaan, osa seisoo paikallaan turpa maata kohti. Yksi on vähän valppaamman näköinen, ja se kääntää päänsä lapsiin päin.
− Mites me sitten päästään selkään? Vilma empii. – Varmaan ne juoksee alta pois, jos yritetään kiivetä ylös.
− Meidän täytyykin laskeutua alas eikä kiivetä ylös, Pete sanoo. – Onko täällä puuta?
− Ei, mutta kivi on, Alvar sanoo. – Tuolla laitumen keskellä.
Enempiä neuvottelematta he ryömivät sähkölanka-aidan alta ja lähtevät kiireesti kiveä kohti. Silloin myös valpas lehmä, johtaja ilmeisesti, lähtee liikkeelle ja sen perässä muut. Makuullaan olevat lehmätkin vääntäytyvät jaloilleen. Joukolla ne lähtevät lönkyttelemään lapsia kohti.
− Äkkiä kivelle! Alvar huutaa, ja he juoksevat minkä jaloistaan pääsevät isoa kiveä kohti. Samaan aikaan lehmätkin lisäävät vauhtia ja ne lähtevät laukkaamaan lapsia päin...