Tutkimuksen tavoitteena on selvittää päihderiippuvuudesta toipuvan minäkuvan muutosta. Haastatteluaineisto koostuu kymmenen asiakkaan haastatteluista, jotka on tehty vuoden mittaisen yhteisökuntoutuksen alussa ja lopussa sekä noin puolitoista - kaksi vuotta kuntoutuksesta lähdön jälkeen. Kaksi ensimmäistä haastattelua ovat teemahaastatteluja ja kolmas haastattelu on narratiivinen. Yhteisöllinen kuntoutusmalli tarkoittaa, että koko yhteisöä käytetään tietoisesti muutosta eteenpäin vievänä tekijänä ja vertaisryhmän merkitys on suuri. Yhteisössä keskeisenä toipumisen mallina on 12 askeleen ohjelma ja kuntoutuksessa olevat ovat sitoutuneet säännöllisiin itsehoitoryhmissä (AA ja NA) käynteihin. Tutkimuksessa on käytetty Rom Harrén teoriaa psykologisesta avaruudesta. Analyysin tuloksena minäkuva näyttää muuttuneen joustavammaksi ja suhtautuminen muihin ihmisiin on muuttunut. Muita ihmisiä ei enää koeta uhkana vaan voimavarana, omaan itseen suhtaudutaan lempeämmin ja haastateltavat hahmottavat ja tulkitsevat omia mahdollisuuksiaan uudella tavalla. Osalla haastateltavista oli lapsia mukana kuntoutuksessa ja merkittävänä tekijänä toipumisessa näyttäytyy vanhemmuus. Vanhemmuuden identiteetti vahvistuu ja selkiytyy kaikilla haastateltavilla. Huolenpitosuhde lapseen muuttuu voimavarasuhteeksi ja lapsi tuo toipumiseen siinä tarvittavaa haastetta. Kokemus yhteisöstä kuntoutuskontekstina on yksilöllinen. Yhtäältä yhteisössä muodostuu ystävyyssuhteita, jotka perustuvat uudenlaiseen luottamukseen toiseen ihmiseen ja toisaalta yhteisössä eläminen koettiin rankkana ja vaativana. Yhteisö toimii sosiaalisena peilinä, joka kuntoutuksen aikana määrittää elämisen tapaa ja yksilö omaksuu ja muokkaa tätä mallia omalla persoonallisella tavallaan. Kuntoutuksesta lähdön jälkeen jokainen toteuttaa omaa tapaansa elää ja muokkaa kuntoutusyhteisön tarjoamaa elämisen mallia omannäköisekseen. Haastatteluista on hahmotettavissa selviytymistarinoita, tasapainoilutarinoita ja kasvutarina. Selviytymistarinoissa haastateltava kokee selviytyneensä vaikeuksien kautta voittoon ja tasapainoilutarinoissa haastateltava tasapainoilee monien elämän vaatimusten keskellä. Kasvutarinassa haastateltava kääntää kokemuksen päihteiden käytöstä voimavaraksi. Suhtautuminen 12 askeleen tarjoamaan addiktin identiteettiin on muuttunut. Osa haastateltavista sitoutuu edelleen tiukasti kuntoutusmallin tarjoamaan toipuvan addiktin identiteettiin ja osa on liukunut tästä identiteetistä kauemmas. Toipuvan addiktin identiteettiin sitoutuneet käyvät säännöllisesti itsehoitoryhmissä ja näkevät täysin päihteettömän elämäntavan ainoana mahdollisena itselleen. Heidän sosiaalinen verkostonsa muodostuu lähes yksinomaan toipuvista addikteista. Osa haastateltavista ei käy itsehoitoryhmissä, mutta kokee päihteettömyyden ainoana vaihtoehtona. Osa haastateltavista käyttää jonkin verran alkoholia eikä koe sen haittaavan elämää. He tunnistavat taustalla olevan pelon paluusta addiktiiviseen päihteiden käyttöön, mutta kokevat nykytilanteen omana valintanaan, eivätkä retkahduksena. Heidän sosiaalisessa verkostossaan ei ole toipuvia addikteja ja he kokevat oman päihteiden käyttönsä ja kanssakäymisen NA- ja AA-yhteisöön yhteensopimattomina.